Praedor-kampanja

Elean päiväkirja

Kolmas sessio

Asetuimme vähitellen taloksi torniin. Istuimme tulen ääressä ja söimme matkamuonaa, joka ei tuoreen hevosen jälkeen maistunut erityisen maukkaalta, mutta ravitsi kuitenkin. Medean jalkojen haavat näyttivät olevan ennallaan: jalat olivat pahan näköiset, mutta en ainakaan huomannut merkkejä tulehduksesta. Hän oli kuitenkin väsynyt ja haluton, ja kieltäytyi syömästä. Lithe maanitteli hänet juomaan vielä tilkkasen hunajaviiniä, ja lopulta Datis sai puolipakolla hänet syömään muutaman suupalan matkamuonaa. Medea-parka oli selvästi lopen uupunut, ja heti kun hän oli syönyt pienen annoksensa, hän kääriytyi huopaan ja nukahti, tavalliseen tapaansa kuitenkin varovaisesti kauas ovesta ja selkä seinää vasten. Koran oli järjestänyt vahtivuorot niin, että oli Medean vuoro levätä koko yö. Minun osalleni lankesi tällä kertaa epämielyttävä keskimmäinen vartiovuoro, joten minäkin menin nukkumaan heti, kun se vain oli mahdollista: kääriydyin huopaan ja viittaan tulen ääreen, Medean ja Lithen väliin. Koran ja Datis leiriytyivät yläpuolellamme olevaan samanlaiseen kammioon. Aldea ja Jayal halusivat nukkua alhaalla eläinten kanssa: Aldea näytti tuntevan vastenmielisyyttä paikkaa kohtaan, kenties oudon vuoristolaisen uskontonsa tähden, mutta Jayalin epäilin salaa pelkäävän korkeita paikkoja. Oli miten oli, he sytyttivät oman pienen leirinuotionsa oviaukkoon telttakatoksen alle.

Molemmat huoneet olivat täynnä kuivumaan leviteltyjä vaatteita ja huopia. Ilma oli kostea, ja takkatuli lämmitti huonetta vähitellen. Kiviset seinät ja lattia kuitenkin hohkasivat kylmyyttä: en uskaltanut edes arvailla, kuinka monta sataa vuotta sitten näitäkin huoneita oli viimeksi lämmitetty. Makuusijamme oli kuitenkin huomattava parannus verrattuna viime päivien vaellukseen sekä kurjiin leirinuotioihin jatkuvan sateen soistamassa Suden autiomaassa. Viitta, jonka olin levittänyt päälleni kuivui silmin nähden: tulen loimussa lähdes näin, miten höyry nousi märästä peitteestäni. Pian vaivuin syvään uneen.

Yöstä ei kuitenkaan tullut lainkaan niin rauhallinen kuin olimme toivoneet: kummallinen torni tuntui olevan aaveiden riivaama. Luulen, että meillä jokaisella oli omat kauhunäkymme, mutta voin kertoa vain omistani, sekä niistä harvoista, jotka minulle kerrottiin.

En ollut nukkunut kuin muutaman lasin, kun heräsin Lithen liikkeisiin ja huutoihin. Olin jo tottunut siihen, että hän aina nukkui levottomasti, mutta nyt painajaiset vaikuttivat erityisen pahalta. Yritin ravistaa häntä hereille, mikä ei ollut erityisen viisas veto, sillä paniikissaan ja sisäisten kauhunäkyjensä vaivaamana hän unissaan löi minua. Päässäni kipinöi hetken aikaa, ja arvasin että minulla olisi aamulla komea musta silmä. Sain kuitenkin ravisteltua Lithen hereille, ja hän nousi istumaan järkyttyneen näköisenä. Pidin kiinni hänen hartioistaan, ja yritin lohdutella häntä. Hän alkoi kertoa minulle painajaisestaan, kun äkkiä havahduin katsomaan hänen vasenta kättään. En tiennyt minkä olennon käsi se oli, mutta ihmisen käsi se ei ollut. Koko käsivarsi olkapäästä lähtien oli jonkun liskomaisen teräväkyntisen olennon lihaksikas raaja. Peräännyin huudahtaen ja tapailin miekkani esiin. Äkkiä huone tuntui olevan täynnä väkeä: Medeakin oli hereillä, Koran ja Datis ilmaantuivat yläkerrasta ja Jayal ja Aldea alhaalta. Kaikki katsoivat meitä hämmentyneenä, eikä kukaan näyttänyt kiinnittävän mitään huomiota Lithen käteen. Vilkaisin itse toisaalle tarkkaillen ympäristöäni, ja kun katsoin takaisin, Lithen käsi oli taas normaali. Tilanne laukesi: pyytelimme toisiltamme anteeksi puolin ja toisin, minä miekalla osoittelusta ja Lithe silmäkulmani ruhjeesta. Kosketin Lithen kättä, ja se tuntui taas aivan ihmismäiseltä.

Lithen kertomus painajaisestaan nosti niskakarvani pystyyn: hän oli nähnyt unta siitä, miten haarniskoidut vartijat olivat raahanneet hänet salaperäiseen velhonkammioon ja kahlinneet hänet seinään. Velho oli ottanut käteensä terävän veitsen, ja alkanut leikata hänen vasenta kättään irti olkapään kohdalta... Kylmät väreet juoksivat selässäni, kun näin sieluni silmin miten velho asetteli vuotavaan kädentynkään lisko-olennon raajaa.

Kuin ihmeen kaupalla onnistuin itse nukahtamaan uudestaan. Lithe otti miedon annoksen unilääkettä, ja ilmeisesti nukkui sen jälkeen paremmin. Medea taas ei enää nukkunut: hän asettui meditointiasentoon ja vaipui jonkinlaiseen transsiin.

Myöhemmin kuulin, että myös Aldealla oli ollut omat kummalliset kokemuksensa alhaalla vahdissa. Yön pimeydestä oli leirinuotiolle ilmestynyt vanha mies, joka oli pyytänyt saada lämmitellä tulen ääressä. Aldea oli suhtautunut mieheen epäluuloisesti ja ajanut hänet pois, epäillen hänen tarkoitusperiään. Vasta miehen lähdettyä hän oli huomannut hiuksianostattavan yksityiskohdan: jatkuvasta kaatosateesta huolimatta miehen vaatteet olivat olleet aivan kuivat. Mies oli kuitenkin jättänyt maahan jälkiä kuin tavallinen ihminen.

Oman vahtivuoroni aika tuli. Jayal, joka oli vahdissa kanssani, ei halunnut tulla ylös torniin, joten jätin hänet suosiolla alas vartioon. Jonkin aikaa kului rauhallisesti: kävin molemmissa kammioissa kohentelemassa tulta, ja panin huolestuneena merkille että polttopuut olivat lähes loppu. Pidin siis tulet pieninä, mutta en sammuttanut niitä.

Vahtivuoroni kummallisin asia sattui istuessani yläkerrassa tulen äärellä. Äkkiä minun tuli kovasti kylmä. Katsoin tulta, ja huomasin liekkien muuttuneen kummallisen sinisiksi. Lämmön sijasta takka säteilikin nyt kylmää. Takan reunukselle alkoi muotoutua huurretta, ja lähimmät vaatteet alkoivat jäätyä koviksi. Koran heräsi kylmyyteen, ja hänen kehotuksestaan otin halon ja hajotin nuotion. Tuli oli kuitenkin sitkeähenkinen. Hiillos loisti sinisenä, ja liekkejä näkyi sielläkin, missä niitä ei olisi pitänyt. Sitten äkkiä tulesta kuului kummallinen ääni, kuin kaukainen nauru. Siniset liekit vetäytyivät kokoon ja syöksyivät ylös hormiin. Hiillos muuttui taas punaiseksi ja alkoi lämmittää. Kokosin hiilloksen jälleen, ja puiden vähyydestä huolimatta päätin sytyttää tulen uudelleen.

Viimein vuoroni päättyi, ja menin nukkumaan. Viimeisessä vahtivuorossa olivat Datis ja Lithe, eikä kumpikaan aamun tullen kertonut minulle mistään oudosta. Luulen kuitenkin, että hekin näkivät omat haamunsa yön aikana: olisi omituista jos he olisivat säästyneet.

Aamiaisen jälkeen pakkasimme tavaramme ja huolehdimme eläimistä sillä aikaa, kun Koran ja Datis vielä kävivät tutkimusmatkalla yläkerrassa. En tiedä mitä he siellä tekivät, mutta kun me muut olimme pakanneet tavaramme ja odotimme pihalla hevosten kanssa, he tulivat alas kantaen pieniä kivitauluja ja kinastellen, pitäisikö meidän irrottaa tornin ovista taikakristalleja myytäväksi. Lopulta päädyttiin siihen, että oli parasta jatkaa matkaa. Lähdimme liikkeelle ja otimme kiinni Jayalin ja Aldean, jotka jostakin kumman syystä olivat ratsastaneet jo kauas edelle...