Portugalissa huumeiden dekriminalisointi saavuttanut hyviä tuloksia | Ulkomaat | YLE Uutiset | yle.fi

Viisi vuotta [huumeiden käytön dekriminalisoinnin] jälkeen vuonna 2006 huumekuolemat putosivat Portugalissa 400 vuosittaisesta tapauksesta 290 tapaukseen. Lisäksi uusien HIV-tartuntojen määrät romahtivat 1400 tapauksesta 400 tapaukseen. Laki siis vähensi huomattavasti huumeiden aiheuttamia terveysongelmia, eikä se lisännyt maan pääkaupungin Lissabonin suosiota huumeidenkäyttäjien keskuudessa.

Tutkimuksen mukaan laki ei lisännyt huumeiden käyttöä, joka oli jo ennestään alhaisempaa kuin useissa muissa Euroopan maissa. Portugalin liberaali huumepolitiikka on lisännyt suosiota maassa, ja sen tuloksia pidetään kaiken kaikkiaan positiivisina.

Portugalissa huumeiden dekriminalisointi saavuttanut hyviä tuloksia | Ulkomaat | YLE Uutiset | yle.fi.

Olen pikkuisen yllättynyt näistä tuloksista. Itse en olisi rohjennut dekriminalisoida samaan syssyyn alkoholia ikävämpiä aineita, kuten heroiinia.

Niin tai näin, nyt meillä on jo kaksi aluetta Euroopassa missä huumeiden käyttäjiä ei jahdata, ja kummassakin homma toimii hyvin tai erittäin hyvin. Sen sijaan esimerkiksi briteissä, missä linja on erittäin kieltävä ja ankara, huumeiden käyttö on yleisempää kuin missään muussa EU-maassa. Että olkaa lainsäätäjät hyvä, siitä vetelemään johtopäätöksiä.

Rovaniemen kelkkatehdas pitkään kiviriippa Kevalle

Kuntien eläkevakuutus Keva voi odottaa kunnon tuottoa kohutusta Rovaniemen kelkkatehtaasta vasta kymmenien vuosien päästä.

Kymmenien vuosien. Korruption haju nenässäni uhkaa peittää kaiken muun alleen.

Rovaniemen kelkkatehdas pitkään kiviriippa Kevalle | Talous ja politiikka | YLE Uutiset | yle.fi.

English Russia – Volga M6

I have to commend the creativity of these guys.. I would not have thought about mix like this, and yet the result is very elegant.


English Russia » Volga M6.

Why Do Chinese Save? Boys Want to Marry

I have long suspected the skewed sex ratio in some large asian countries will cause unpredicted sociological and economical consequences. This is one of them:

Across Chinese provinces, there is clear evidence that local savings rates tend to be higher in regions with more unbalanced sex ratios.

Why Do Chinese Save? Boys Want to Marry – Floyd Norris Blog – NYTimes.com.

Wikipedia pelottaa

Pekka Hyvärinen, Julkisen sanan neuvoston (JSN) puheenjohtaja, on useissa yhteyksissä osoittanut että hänellä on vaikeuksia suhtautua neutraalisti moderneihin medioihin tiedonvälityksessä.

Tämä kolumni kuitenkin tiivistää ehkä parhaiten sen miten pahasti hänellä heittää:

Käytin itsekin aikoinani Wikipediaa lähteenä, mutta huomasin toki sen salatut motiivit ja sisällölliset puutteet. Nykyään hankin tietoa enimmäkseen vakiintuneiden tiedotusvälineiden sivuilta.

Joko teillä wikittää?

Että niin. Ymmärrän että voi ikääntyvä ja uudistumiskyvytön journalisti voi pelätä duuninsa puolesta, mutta jospa nyt kuitenkin pidettäisiin foliohatut sylissä kun puhutaan oikeista asioista. Jos Wikipedia arveluttaa, voi vaikka perehtyä asiasta tehtyihin tutkimuksiin, kuten tähän. Vai onko BBC:kin Hyvärisen mielestä niin pelottava, että sen sanaan ei voi luottaa?

The Incredible Century Old Color Photography of Prokudin-Gorsky

Awesomesauce! These are full color photographs from a century back. Feels.. weird to look at them. Like looking at a very well propped LARP.

The Incredible Century Old Color Photography of Prokudin-Gorsky.

Nimekäs saksalainen kansanedustaja loikkasi demareista piraatteihin | Piraattiliitto

Ei hitsi, täähän on tismalleen sama mitä on tapahtunut myös Suomessa:

"SPD oli joskus kansalaisoikeuspuolue, joka taisteli rohkeasti kansalaisten vapauksien ja oikeuksien puolesta", Tauss kommentoi vanhaa puoluettaan, jossa hän ehti vaikuttaa neljä vuosikymmentä. "Pala palalta SPD on muuttunut pelkäksi ammattiyhdistysten tukipilariksi."

Nimekäs saksalainen kansanedustaja loikkasi demareista piraatteihin | Piraattiliitto.

Mistäs nyt saataisiin Suomeen demarijohto joka veisi demarit takaisin Tuomiojan-Kairamon linjalle, vasemmistopuolueeksi joka ajaa pienen ihmisen asiaa? Vai pitääkö kotimaistenkin demarien menettää äänestäjien lisäksi vielä lisää edustajia että ymmärtäisivät yskän?

Demareilla on sekä Saksassa että Suomessa kunniakas historia, mutta sen jälkeen kun entiset huono-osaiset saatiinkin keskiluokaksi into pysyä vasemmistolaisena hiipui, ja ajan myötä hiipui siten myös äänestäjien into. Sääli.

Apple won’t let Commodore onto its baby

You wanted a device where Apple, not you, decides what to run, and Apple delivers:

Apple has rejected a licensed Commodore 64 emulator application, citing its own rules that forbid virtual environments – something aimed more at Java developers than nostalgic gamers.

Apple won’t let Commodore onto its baby – The Register.

In Iran, One Woman’s Death May Have Many Consequences – TIME

A gruesomely captivating video of a young woman – laid out on a Tehran street after apparently being shot, blood pouring from her mouth and then across her face – swept Twitter, Facebook and other websites this weekend. The woman rapidly became a symbol of Iran's escalating crisis, from a political confrontation to far more ominous physical clashes.

In Iran, One Woman’s Death May Have Many Consequences – TIME.

Brittitutkijat ihmettelevät yli sadan äänestysprosenttia Iranissa – MTV3.fi

Brittitutkijat ihmettelevät yli sadan äänestysprosenttia Iranissa – MTV3.fi.

Jotenkin tää kuvio, no, haiskahtaa.. Jos vilppiä ei ollut, miksi niitä tulostietojen detaljeja pitää salata ja uudelleenlaskentaa sallia vain pikkiriikkiselle osalle äänistä?

Janita Hämäläinen: Saksan lähihistoria meni uusiksi

Tää on aika.. karua:

2. kesäkuuta 1967 opiskelija-aktivisti Benno Ohnesorgin ampunut länsiberliiniläinen poliisi Karl-Heinz Kurras oli ollut Stasin agentti ja Itä-Saksan kommunistipuolueen SED:n jäsen

Janita Hämäläinen: Saksan lähihistoria meni uusiksi – Uusi Suomi.

Breathtakin imagery – Village in Ukraine

English Russia » Village in Ukraine.

Swedish Pirate Party scandal goes further.

The ridiculousness around swedish pirate party is getting to new heights. The official election personnel are now refusing to take in the documents used to vote for the pirate party.. Yes, they’re committing a crime and putting the impartiality of the elections into question. Really.

I just find hard to believe this, but you go look the video yourself.

Suomenkielinen uutinen aiheesta: Vanhojen puolueiden edustajat yrittävät sabotoida Piratpartietia jopa äänestyspaikoilla | Piraattiliitto.

Second coming of cow dung bricks

Would You Live in a House Made of Sht? : TreeHugger.

LEGO business cards

LEGO undoubtedly has the most fun business card.

american_freedom.jpg

american_freedom.jpg.

10 Geological Wonders you didn’t know – Oddee.com

10 Geological Wonders you didn’t know – Oddee.com.

Volkswagen Details Record 2008 Performance Figures

Bad times tell good and bad businesses apart better than anything else. And it seems VAG (VW Group) is one of the good ones:

Despite the dramatic deterioration in its business environment, the Volkswagen Group met its unit sales, sales revenue and earnings targets last year and recorded the best figures in its history.

Volkswagen Details Record 2008 Performance Figures – AutoSpies Auto News.

Rocks Could Be Harnessed To Sponge Vast Amounts Of Carbon Dioxide From Air

Scientists say that a type of rock found at or near the surface in the Mideast nation of Oman and other areas around the world could be harnessed to soak up huge quantities of globe-warming carbon dioxide.

Rocks Could Be Harnessed To Sponge Vast Amounts Of Carbon Dioxide From Air.

Via IRC.

Internet Reduces Rape?

the results suggest that a 10 percentage point increase in internet access is associated with a decline in reported rape victimization of around 7.3%

Internet Reduces Rape? – The F-Word.

Via IRC.