zds – random thoughts

Joskus nuorempana kuvittelin että demokratia ja ihmisoikeudet korreloisivat keskenään. Nykyisin tiedän, että jos enemmistö päättää että vähemmistö tapetaan, demokratia on toteutunut.

Silti minua jaksaa pöyristyttää se, kuinka maailman mahtavat eivät edes silmänlumeeksi yritä väittää noudattavansa sellaisia asioita kuin sananvapaus.

Ensin Venäjän suurlähettiläs kertoo että venäläiset eivät voi ymmärtää, että ystävällismielinen maa kuten Suomi antaa kansalaisensa hostata tsetseenien webisivustoa. Ja sitten Yhdysvallat, jäätyään kiinni jälleen yhdestä ihmisoikeusloukkauksesta mediassa kertoo, että syy skandaaliin on siinä, että sotilaiden annetaan kuvata liian vapaasti amerikkalaissotilaiden toimintaa.

Että sillä lailla.

Oravan lokissa viitattiin aivan erinomaiseen artikkeliin EU:n ja USA:n nykyisistä suhteista.

Juuri kun olin päässyt vaikeroimasta sitä, kuinka byrokraattinen, kapitalistinen, epädemokraattinen ja omaan napaansa tuijottava EU on, tulee jenkki joka lähes onnistuu vakuuttamaan minut siitä, että EU lopulta kuitenkin on moraalinen vastavoima Yhdysvaltojen järjettömälle nykypolitiikalle. Oh well. Mainiota luettavaa, ja ehkä tuossa on totuuden siemenkin.

Yhdysvallathan otti asemansa suurvaltana paljolti sillä, että eurooppalaiset ojensivat oman mahtinsa ja varsinkin taloudellisen asemansa pois kahdessa valtavassa sodassa. Vasta jälkeenpäin on selvinnyt, kuinka hirmuisia vaatimuksia USA esitti esimerkiksi hätää kärsimässä olleelle Britannialle, ja kuinka suuri osa Britannian omaisuudesta samalla luovutettiin Yhdysvalloille pakon edessä.

Nyt osat ovat kuitenkin kääntymässä, samalla kun USA polttaa rahojaan sotimiseen ja tulleilla vuosikausia tehottomaksi pumpattu Yhdysvaltalainen teollisuus on valunut japanilaiseen ja eurooppalaiseen omistukseen. Kuinka konkurssikypsä valtio voi tehdä uskottavaa ulkopolitiikkaa? Ja ovatko sosiaaliturva ja työntekijöiden riittävä vapaa-aika lopulta taloudelliselle menestykselle este vai etu?

Jos jossakin tuossa artikkelissa mainitussa on totta, niin se on siinä, että EU:ta on vaikea karsinoida. Se ei sovi mihinkään aiempiin raameihin ja katsojasta, tarkasteltavasta piirteestä tai ajankohdasta riippuen se näyttää aina erilaiselta; siitä on vaikea saada otetta ja vaikea antaa tyhjentävää lausuntoa.

Kaikesta mahtipontisuudestaan huolimatta tässä luonnehdinnassa on jotain, mikä saa minut hieman röyhistämään eurooppalaista rintaani: “[European Union is] the first post-territorial governing region in a network-linked global economy.” EU:n perustuslaki on kuitenkin voimaan tullessaan ensimmäinen perustuslaki maailmassa, joka on saatu voimaan ilman vallankumousta. Ja se ei ole ihan turha saavutus se.

Janka lokissaan viittaa toiseen lokiin nimeltään Baghdad Burning hämmästyttävän samankaltaisin tuntein kuin itse koin tuohon lokiin törmätessäni. Koin ensin halua sanoa jotain lohduttavaa, mutta sitten tajusin että kaikki sanat tuntuisivat vain ontoilta, jos ei ole valmis tekemään mitään. Mutta mitä minä voisin tehdä?

Tämä on jotenkin moraalisesti kiusallinen tilanne. Toisaalta minusta tuolla asialle pitäisi tehdä jotakin, toisaalta en keksi oikein mitään moraalisia keinoja puuttua asiaan. Parantaisiko sekään mitään, jos väkivaltaa yritettäisiin lopettaa väkivallalla?

Toisaalta yhä useammin minusta on alkanut tuntua siltä, että jos Yhdysvallat ei kuuntele muuta maailmaa poliittisesti, jonkun pitäisi ennemmin tai myöhemmin asettua eteen joillakin muilla keinoin. Joinakin hetkinä olisin jopa itse valmis lähtemään riveihin, jos jokin järjellinen taho keksisi jonkin järjellisen tavan voimakeinoin lopettaa näitä järjettömyyksiä. En vain tiedä onko sellaista tahoa tai sellaisia keinoja edes olemassa. Enkä usko että oikeasti kuitenkaan tahtoisin nostaa persettäni mukavasta keskiluokkaisesta penkistäni vain maailman yleisen hyvyyden takia, ja lähteä riskeeraamaan henkeäni jonkin mahdollisesti paremmin maailman puolesta. Tai vielä vähemmän uskon että kenelläkään oikeasti voimaa hallussaan pitävällä taholla on munaa tai tahtoa edes kinastella paremman maailman puolesta. EU:lla voisi halutessaan olla, mutta ei EU:ta kiinnosta parempi maailma, vaan se että EU-mailla menee paremmin kuin muulla maailmalla.

Noin ajatusmaailman tasolla minusta kuitenkin tilanteessa, missä demokratia ja ihmisoikeudet ovat ristiriidassa, ihmisoikeuksien pitäisi voittaa, ei demokratian. Mutta millä ihmeellä tällaiseen voi vaikuttaa täältä maailman laidalta käsin?

Takkuinen perjantai-iltapäivä parani kummasti, kun tämä käveli vastaan: http://www.sorryeverybody.com/. Jotenkin tuli vilpittömän hyvä mieli tuosta.

Tällä kertaa ajatuksia herätti satunnainen irkkiurli, tai pikemminkin sen seurauksena käyty keskustelu.

URL itsessään oli normaalia “WTF” ja “onpas maailma kummallinen” -sarjaa, tuo keskustelu laittoi pohtimaan ihmisten oikeuksia ja velvollisuuksia. Moni tuossa keskustelussa totesi että “muuta vain pois, ei sinulla ole oikeutta puuttua äitisi käytökseen, jokaisella on oikeus päättää omista asioistaan”. Mutta kuinka sekaisin ihmisen pitää olla, että asioihin voi puuttua? Ymmärrän hyvin näkökannan “yritin puhua järkeä, mutta ei siitä mitään tullut ja pakottaa ei voi”, mutta en tätä “ei sinun kuulu puuttua toisten asioihin”.

Kun on selvää, kuten tässä tapauksessa minusta on, että henkilö on sairas ja sairaus eristää häntä lähipiiristään ja aiheuttaa potentiaalisesti riskejä ja epämukavuutta sairaalle henkilölle ja hänen lähipiirilleen, onko oikein sanoa että “ei saa puuttua asiaan”? Kuitenkin hyvin moni sanoi juuri näin. Toisaalta, jos olisin itse noin sekaisin, varmasti pitäisin kiinni oikeudestani toimia niin. Mutta on eri asia se että yrittäminen on vaikeaa, kuin että ei saisi edes yrittää.