Viisi vuotta [huumeiden käytön dekriminalisoinnin] jälkeen vuonna 2006 huumekuolemat putosivat Portugalissa 400 vuosittaisesta tapauksesta 290 tapaukseen. Lisäksi uusien HIV-tartuntojen määrät romahtivat 1400 tapauksesta 400 tapaukseen. Laki siis vähensi huomattavasti huumeiden aiheuttamia terveysongelmia, eikä se lisännyt maan pääkaupungin Lissabonin suosiota huumeidenkäyttäjien keskuudessa.
Tutkimuksen mukaan laki ei lisännyt huumeiden käyttöä, joka oli jo ennestään alhaisempaa kuin useissa muissa Euroopan maissa. Portugalin liberaali huumepolitiikka on lisännyt suosiota maassa, ja sen tuloksia pidetään kaiken kaikkiaan positiivisina.
Olen pikkuisen yllättynyt näistä tuloksista. Itse en olisi rohjennut dekriminalisoida samaan syssyyn alkoholia ikävämpiä aineita, kuten heroiinia.
Niin tai näin, nyt meillä on jo kaksi aluetta Euroopassa missä huumeiden käyttäjiä ei jahdata, ja kummassakin homma toimii hyvin tai erittäin hyvin. Sen sijaan esimerkiksi briteissä, missä linja on erittäin kieltävä ja ankara, huumeiden käyttö on yleisempää kuin missään muussa EU-maassa. Että olkaa lainsäätäjät hyvä, siitä vetelemään johtopäätöksiä.
Sampo
July 16th, 2009
Itse en ole yllättynyt, ja vaikka minuakin tunnetasolla vähän oudoksuttaa ajatus rohkeamisesta, järki kuitenkin sanoo että vaihtoehto on vielä huonompi.